perjantai 30. joulukuuta 2011

Lahkeellisia

Puolipotkarit Joskan tapaan. Muokkailin kaavan sivusaumattomaksi ja suurensin kokoon n. 80cm. Seuraaviin kun lasken vielä vyötäröä vähän edestä ja kavennan hieman jalkaterää niin pöksyt istuvat täydellisesti. Ei kyllä yhtään pahat näinkään, tykkään.


Kangas omista vanhoista, mukavan pehmeistä ja joustavista farkuista.
Kaava Saimi 92cm, Ottobre 1/09

tiistai 27. joulukuuta 2011

FOREST-kolttuja


Kaavana: peruspaidat 80 ja 98cm.
Kankaat: Kuviovelour (Mjukatyger, desing Leena Renko) ja resori Hannan kankaasta. Ruskea velour jämäpala jostain.

0,5m arvokangasta riitti pituudestaan isommalle tunikaksi ja pienemmälle mekoksi. Tunikaversio on nyt 3. päivää putkeen päällä, koitan kidnapata sen illalla pyykkiin :).

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

On korvia

Koko n 2-6 vuotiaille. Pääasiassa joululahjoiksi loikkimassa nämä.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Mekkosia

Koko 74cm
Kaava oma
Kangas kierrätetty
Vetskari Metsolasta (turhan tiukka)
Helmassa kuminauha







Koko 68cm
Kaava oma 
Kangas kierrätetty


keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kukikasta


Makuupusseja siskokullalle. Pienemmässä keltaisessa sisällä vanha makuupussin raato, normaalikokoisessa sinisävyisessä ohkainen finnfill kaksin kerroin.




Samaiselle siskolle leipomaessu puhkikulunutta entistä mukaellen. Kivan näköinen päällä. Paitsi nyt yhtäkkiä jostain syystä tuli mieleen sairaalan avopaidat ;D, tuo kiinnitetään samalla tavalla niskasta yhdellä napilla. Alkuperäisessä oli takana ollut useampikin nappi, päädyimme kuitenkin tuohon yhteen. Pitäisi nimittäin olla melkoinen apina että saisi itse napitettua niskaa alempaa.


Tässä nyt ei ole (otsikon mukaisia) kukkasia muuta kuin käyttäjä. Eli huputon huppari äitsylle töihin. Kaava vanhasta paidasta. Kangas ihanaa harjattua collegea, tosi laadukkaan oloista. unohdin kysyä mistä se on ostettu.

Tämän pituinen tämä.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Aurinko Armas

Mekkonen 98/104cm.
Materiaali ruskea-valkoraitainen joustofrotee. (Toivottavasti ei liikaa vilise silmissä.)
Aplikaatio velouria.
Resori Metsolasta.
Lappu Kangastukusta. 
Kaavaa ei.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Nikita-hattu

Lapsen päänympäryys 46cm, kaava 46cm, valmis lakki on sopivampi 50cm päähän :/. Enkä taatusti hurvitellu saumanvarojen kans. Pienimmälle tein mutta hukkuu tuohon täysin. Jos jossain on vapaaehtoinen 48-49cm pää niin saa tuon lakin omakseen mikäli osaa perustella tarpeensa riittävän sydämeenkäyvästi.


Tämän lapsen päänympärys on 50cm.



Ja tämä pää on 46cm.






Kaava: Nikita hattu ottobre 6/11. Lippaa levennetty ja madallettu, kiinityssysteemiksi vaihdettu nauhat. Muuten hyvä ja istuva kaava mutta mitoitukset pielessä. Kannattaa siis valita 2cm pienempi koko ainakin tuommoisilla kankailla tehtäessä.

torstai 20. lokakuuta 2011

Haalari




Tätä oli mukava ommella. Selkeää, ei taaskaan ylimääräisiä saumoja, mutta lisänä kuitenkin mukavaa värkkäystä.

Päällimmäisenä viimeiset rippeet ihan parhaan vihreästä ulkoilupukukankaasta, vuorina mitä ihaninta mutta nuhjaantuneena päälysvaatteisiin sopimatonta puuvillaa. Ja välissä jälleen se finnfill.

Heijastimet imitoivat lumihiutaleita, vihreä suorakulmio etukappaleella on tuttiketjua varten. Jalansuun nappeihin saa kuminauhalenkit tarvittaessa.


Kaava ottobre 4/08 koko 74cm. Paitsi että selkää on pidennetty. Ja hihoja. Ja etenkin lahkeita. Eli koko lienee 80cm vähintään, pidensin kyllä reilummin kuin yhden kaavakoon välin.

Ylimmäisen kuvan lakin on muuten anoppi kutonut, mutta kukkasen virkkasin ihan itse omin pikku kätösin :D.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Tuuskausta ja tuherusta

Eli haalari kokoa 104/110cm.  Kangas vahvaa vedenpitävää ulkoilupukukangasta. Hihoissa ja lahkeissa liukkaampaa vuorikangasta, muualla trikoota. Välissä mukavan pehmeä ja todella lämmin finfill (muuta en hevin enää suostu laittamaankaan). Heijastimia siellä sun täällä ja kaiken kruununa leijonamerkki ;). Tuulilistan suunnittelin vielä laittaa, mutta taitaa jäädä asentamatta. Tahtovat kuulemma olla vain haitoilla.
Kaava on taas kaivettu arkistosta ja  oli vailla asianmukaisia merkintöjä.  Saattaa olla jostain vanhasta muoti muksusta.



lauantai 8. lokakuuta 2011

Must to do!





Talvitakki haalistuneesta pöytäliinan(?) jämästä. Kuvioita ei ollut vara kohdistella ja siltikään hukkapaloja ei jäänyt. Vuori aikuisten tikkipuvusta jota sinänsä oli sääli silputa. Tulee kuitenkin paremmin käyttöön näin.
(Sori, Mari. :))
Välissä vielä lämmittämässä Finnfill.

Talvileppäkerttu peittämässä jotain kovaa ikilikaa, toisessa kainalossa lisää pisaroita vaan eip ne sieltä näy.

Kaava on niin kauttaaltaan muokattu että alkuperäistä on turha mainita.

torstai 6. lokakuuta 2011

Mitä karmeempi sen kärmeempi

Kirpparilta ostetusta vintage puuvillaneulospalasta surautettiin pikkutyttöjen kans legginssit. Vai onko ne negginsit jos farkusta tehdyt on jegginsit? :)
Lahkeensuihin oli kätevästi resori valmiiksi tuossa palassa, lienee paitoihin tarkoitettu alunperin. Tuo vihreä on oikeasti semmoinen tosi kirkas, paljon kivemman värinen nimittäin. Harmittaa ku en osaa säätää kuvia, aina menee jostain muualta pieleen jos yhden paikan saa kohdilleen.


Jämäpaloista sitten maanmatosia.





Hieman ööö... voipuneen näköinen tuo ristisilmäinen XD.

torstai 29. syyskuuta 2011

Kummipostia

Hei kummitätsy!
Kiitos kirjeestä ja varsinki tästä haalarista. Se on ihanan pehmeä ja just hyvän kokonen. Mahun vielä kasvamaankin, lahkeet saa vielä kääntää tälleen. Äiti kyllä lupas että saan pitää tätä sisälläki kunhan opin kävelemään vähä enemmän. Nyt osaan jotain 5 askelta, se on huippu jännittävää! Tällä kertaa saan jättää tämän päälle ku oon just menossa pihalle nukkumaan. Ulkona on vain 10 astetta lämmintä ja mun talvihaalari on vasta kankaana kaapissa. Aion nukkua taas monta tuntia etta jaksan sitten yöllä heräillä, rankkaa hommaa.

T, Iina

Jk. Ei voitu kytätä saumoja ku ei löydetty niitä
Jjk.Vähän mulla oli hauskaa ku äiti yritti kuvata
Jjjk. Sillä meni hermot facen kans ja iski siks tään tänne.



tiistai 27. syyskuuta 2011

Yöpaitafiilis

Tuhosin loput Metsolan vihreästä apilajoustofroteesta pikkutyttöjen tunikoiksi. Tai tunikoita niistä oli tarkoitus tulla, muistuttavat vain erehdyttävästi yöpaitoja ;).



Leikkuussa apuna raglanhihaiset paitojen kaavat. Napit siskolta, lienevät Tallinnan tuliaisia.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Henkselein

Tilattiin tällaiset tassupyllyt velourista kokoa 62/68cm. Kokoa saa yllättävän paljon muutettua kaksilla nepeillä olkaimissa ja käännettävillä resoreilla.



Ja toiset suuremmat kokoa 80cm.



Koska kaavaa ei ollut näihin isompiin valmiina se piti tehdä. Tästä syystä kaavakokeiluun leikkasin aaltovelourin siitä värivirheisestä reunasta. Käyttäjäkin tälle löytyy  ja tarpeeseen tuli :). Koko on siis 80cm mutta pystyy hyvin pitämään jo tällä 74 kokoisissa kulkevalla. Olalla tässäkin kahdet nepit.

Kuvatessa testailtiin liipasinsormen nopeutta vastaan 9kk ikäinen rupeli.



perjantai 16. syyskuuta 2011

Ruutua



Kaava oma 92cm. Takana piilovetskari, reunat kanttasin vinoon leikatulla kaitaleella. Mallailin tuohon taskujakin mutta ois menny sekavaksi. 
Mukava ompelus!

torstai 15. syyskuuta 2011

Mikä se on?


Sisällä tämmöistä:
(Sivistyneen arvion mukaan ohutta superloonia ja kuivausrummun nukkassihdin tuotoksia.)






Päällä tämmöistä:




Välillä tämmöistä:


Elikkä vintagetäkistä pari makuupussia kaverille. Koko pikkuisen äitiyspakkauksen pussia pienempi. Reunat kantattu trikoisella vinonauhalla:

 Vinkkejä ihan ilmaiseksi:
*Käytä paksua neulaa. Älä liian paksua.
*Siksakkaa reunat ennen vetoketjun ompelua, viimeistään ennen vinonauhan ompelua. Ilman tätä litistävää toimenpidettä vinonauhan ompelu on tavallista tuskallisempaa.
*Lanka saattaa katketa lukemattomia kertoja. Langoita kone tyynesti uudelleen lukemattomia kertoja.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Pihatakkia pukkaa


Housut ja pipo oli tehty jo aikaisemmin, hiljokseen kelit alkoivat vaatia jo aamuisin takkiakin. Sitä oli jo erinäisiä kertoja käyty ompelukoneen vieressä kyselemässäkin. Takki siis työn alle. Koska oranssi-ruskea yhdistelmä jo kyllästyttää  ja oranssi-punainenkin testattu, tempaistiin kaapista tuo punajuuren värinen vettäpelkäämätön ulkoilupukukangas. Kaavakasasta otettiin ensimmäinen suurinpiirtein kokohaarukkaan sattuva takin kaava ja vähän mallailtiin. Alettiin leikkaamaan ja samalla suunniteltiin. Tarkoitus oli tehdä mahdollisimman nopeasti ja vähillä saumoilla päällepantavaa. Ommeltiin vähän ja tuumailtiin lisää. Tämmöinen siitä tulostautui.





 Taskuja ei sitten tullutkaan vaikka ne välillä suunnitelmiin kuuluivatkin. Menivät nimittäin roskikseen, kahteen otteeseen. (Ihan tavalliset paikkataskut!! Käsittämätöntä!!!) Siitä(?) ja Hannasta inspiroituneena takin vuorissa on tilkku vapaakirjontaa.



Sienten valkoiset osat heijastinkankaasta, pallerot lapsityövoimalla leikkautetut.

Jos ei muuta niin ainakin käyttäjälleen mieluinen takki. Ja sopivan kokoinen. Eikä laps palellu, ei myöskään kastu.


 *  *  *   *  *  *   *  *  *   *  *  *   *  *  *   *  *  *   *  *  *   *  *  *   *  *  *   *  *  *   *  *  *


Lopuksi vielä päivän ompelus:
Bambu- ja hamppujoustofroteesta imuja vaippoihin vakavan puutostilan poistamiseksi. Vaivauduin jopa vaihtamaan saumuriin punaiset langat ihan huvin ja urheilun vuoksi.