lauantai 10. syyskuuta 2011

Pihatakkia pukkaa


Housut ja pipo oli tehty jo aikaisemmin, hiljokseen kelit alkoivat vaatia jo aamuisin takkiakin. Sitä oli jo erinäisiä kertoja käyty ompelukoneen vieressä kyselemässäkin. Takki siis työn alle. Koska oranssi-ruskea yhdistelmä jo kyllästyttää  ja oranssi-punainenkin testattu, tempaistiin kaapista tuo punajuuren värinen vettäpelkäämätön ulkoilupukukangas. Kaavakasasta otettiin ensimmäinen suurinpiirtein kokohaarukkaan sattuva takin kaava ja vähän mallailtiin. Alettiin leikkaamaan ja samalla suunniteltiin. Tarkoitus oli tehdä mahdollisimman nopeasti ja vähillä saumoilla päällepantavaa. Ommeltiin vähän ja tuumailtiin lisää. Tämmöinen siitä tulostautui.





 Taskuja ei sitten tullutkaan vaikka ne välillä suunnitelmiin kuuluivatkin. Menivät nimittäin roskikseen, kahteen otteeseen. (Ihan tavalliset paikkataskut!! Käsittämätöntä!!!) Siitä(?) ja Hannasta inspiroituneena takin vuorissa on tilkku vapaakirjontaa.



Sienten valkoiset osat heijastinkankaasta, pallerot lapsityövoimalla leikkautetut.

Jos ei muuta niin ainakin käyttäjälleen mieluinen takki. Ja sopivan kokoinen. Eikä laps palellu, ei myöskään kastu.


 *  *  *   *  *  *   *  *  *   *  *  *   *  *  *   *  *  *   *  *  *   *  *  *   *  *  *   *  *  *   *  *  *


Lopuksi vielä päivän ompelus:
Bambu- ja hamppujoustofroteesta imuja vaippoihin vakavan puutostilan poistamiseksi. Vaivauduin jopa vaihtamaan saumuriin punaiset langat ihan huvin ja urheilun vuoksi.

4 kommenttia:

Kata kirjoitti...

onks toi vuoren materiaali mitä? Kivan näkönen takki kyllä. Joskus täytyy saada tehä mahdollisimman vähä saumaisia ulkovaatteita :)

Maija kirjoitti...

Vuori on trikoota, hihoissa reikävuorta niin luistaa paremmin. Vähäsaumaisuus, vähäeleisyys ja oikominen on ollu viimeaikoina pinnalla mun ompeluksissa ;).

hanna kirjoitti...

onpas ihana asu tyttösellä! tuo sienijuttu alkoi kiehtoon mieltä jotenkin...pitää varmaan johonkin laittaa! vapaakirjonta on huippua. :)

saumurinlankojen vaihto on kyllä liioittelua. :)

Laura kirjoitti...

Ihanat sienet ja takki muutenkin. Mukavia syyspäiviä!